Puheenjohtajan palsta
Ravikausi 2011 PDF Tulosta Sähköposti

VAIKEA RAVIKAUSI


Kuluva ravikausi on tuntunut yllättävän hankalalta.
Etukäteen ajattelin usein Loviisan ongelmaksi mainitun valjastuspaikkojen puutteen korjaantumisen tuovan entistä enemmän hevosia Loviisan raveihin.
Mitä vielä, ensimmäisiä raveja lukuunottamatta ravejamme on vaivannut ankara hevospula.
Kaksissa raveissa oli vain yhdeksän lähtöä, eilisiin saatiin kovan työn jälkeen kymmenen, siitä pitää kiittää Tuomo Pekosta.
Hevospulan syitä on pohdittu. Valjastuspaikoista on tiedotettu, se asia pitäisi olla aika hyvin kunnossa, palkintotasokin on kohtuullinen ja rata aika hyvä.
Omasta tekemisestä löytyi puutteena mahdollisesti hieman korkeat lv-sarjat.

Sen jälkeen kääntyi katse ulkoisiin tekijöihin, onkohan kilpailevien hevosten määrä kääntynyt laskuun kun palkintotaso yleisesti on laskenut?
Siitä ei näkynyt Loviisan vaikutusalueella mitään merkkejä,
tämän vuoden maalis-kesäkuussa oli itse asiassa viime vuotista useampi hevonen sekä lämminvertisissä, että suomenhevosissa saanut jonkin rahapalkinnon.

Lopulta ei syyksi ole löytynyt kuin Hippoksen muuttama ilmoitamisaikataulu.
Aiemmin maanantairaveihin ilmoitettiin hevoset tiistaisin mutta ilmomuutoksen myötä päivä vaihtui maanantaiksi.
Maanantaina samalla kellon lyömällä ilmoitetaan myös sunnuntairaveihin ja mahdollisiin lauantain saunaraveihin,
Loviisalle on sattunut niin, että kolmena perättäisenä ilmopäivänä on ollut ilmot myös sunnuntaiksi Loviisan vaikutusalueen toiselle radalle.
Ensin Vermoon, sitten Jokimaalle ja nyt viimeksi Lappeeseen.
Ensi kerralla on ilmot myös Jämsään, se ei aivan ole samaa aluetta.
Vaikka sarjoista onnistuisikin tekemään hieman erilaisia, ei valmentajan ajatuksiin ole niin helppo vaikuttaa.
Hän varmaankin ajattelee, että ensin on sunnuntai, ilmoitetaan sunnuntairaveihin. Sitten hän huomaakin, että maanantairavien ilmo meni jo.
Ilmomuutoksessa oli perustelunsa, sitä ei voi kiistää. Mutta kyllä minun mielestäni raviurheilun ulkopuolisen sen avulla leipäänsä hankkivan yrityksen pitäisi taipua tekemään bisnestään raviurheilun ehdoilla.
Viikolla pitää jatkossa olla kaikkina arkipäivinä ilmopäivä! Otetaan V75-ilmot lauantai-iltaisin ravien jälkeen, tehdään lehti sitten sunnuntaina ja jaetaan maanantaina.
Tai sitten, tehdään kilpailukalenterit sellaisiksi, ettei saman alueen radoille satu samanaikaisia ilmoja.
Kaikkiaan tänä kesänä Loviisassa ilmenneen hevospulan ratkaisun avaimet ovat hyvin suurelta osin Hippoksessa.

Eiliset ravit saivat kaikesta huolimatta suupielet ylöspäin.
Kun aurinko paistoi saatiin radan varteen yli 1600 katsojaa ja kun vielä Kuopio pysyi raviensa kanssa ennakkoaikataulussa saatiin Loviisan 2000-luvun ennätysvaihto yli 167 000 euroa.
Tämän ennätyksen en kylläkään usko kestävän kahta viikkoa pidempään jos säät ovat suotuisat ja kaikki sarjat saadaan ajetuksi.

Loviisa 12.7.2011      Juha Wikman

Taas jatketaan!

Loviisan ravien kuudeskymmenes kausi oli jatkoa jo muutaman vuoden kehitykselle.

Kauden 2010 päätteeksi lähti ukkokööri Loviisasta katselemaan maailmaa päätähtäimenä A.T. Ekon voitonjuhla Vieremällä.Siinä sivussa käytiin matkalle osuneilla kesäradoilla vaikutteita hakemassa, Petri Virtasen puheet valjastuspaikoista tulivat väkisin mieleen.

Hei syksyllä pantiin toimeksi, otettiin hattu päästä ja lähdettiin rahanhakuun.Silmu ry:ssä, Itä-Uudenmaan maaseudun kehitysrahoja hallinnoivassa yhdistyksessä, löytyikin ymmärrystä ja hankkerahaa.

Ensi vaiheessa saadaan avausraveihin tehtyä 76 valjastuspaikkaa ja kulkuväylien sorastusta, syksyllä tehdään sitten muutama pesupaikka.Mutta ei niitä pelkällä rahalla tehdä, taas otan hatun päästä ja kiitän talkoolaisia. Rakkaus raviurheiluun ja ennen kaikkea Loviisan raveihin on se voima joka saa pienen paikkakunnan ravit elämään ja kehittymään.

Tätä kirjoittaessa ovat ravien totovaihdot todella huolestuttavia, mutta uskon, että paljon johtuu lätkähuumasta.Toivottavasti se haihtuu parissa viikossa ja saamme hyvän avauksen uudelle kaudelle.

Loviisa 17.5. Juha Wikman